Lämpöä tupaan

Tänä viikonloppuna lämmitimme ensimmäisen kerran tupaa. Perjantaina lämpöä oli lähelle 5 astetta sisällä, kun ovia pimeässä availimme. Ei ollut hääviä tulla paikalle kylmään taloon, jossa ei yhtään polttopuuta ollut valmiina. Ei muuta kuin taskulampun kanssa etsimään kuivaa poltettavaksi kelpaavaa. Vanhasta aitasta löytyi joitain kuivia puita, samoin kuin vanhasta tuvasta sekamelskan keskeltä. Takkatuli saatiin lämmittämään ja taloon lämpöä.

Vahtikoiratkin nauttivat sisällä olosta, tarkenivat lattialla makoilla. Kylmähän se ensimmäisenä päivänä oli, mutta lauantai-iltana tarkeni jo sukkasiltaankin välillä kävellä. Ongelmaksi muodostuu, että talosta häviää lämpöä, kun takkana on avotakka eikä hellakaan peltisenä varaa lämpöä lainkaan. Puita joutuu polttamaan lähes koko ajan, tosin ei tarvitse montaa puuta olla palamassa, kun lämpö pysyy melko tasaisesti tuvassa.

Jatkoin talossa tutkimusretkeä tutustuen  paikan tavaroihin ja esineistöön. Vanhasta olohuoneesta löytyi taulu, joka sopii kuin nakutettu tavoittelemaani elämäntapaan: "Elämän salaisuus on yksinkertaisissa asioissa". Nätti postikorttimainen mietelause saa jäädä seinää koristamaan tulevaisuudessakin ja muistuttamaan yksinkertaisista asioista nauttimisesta.

Ilmeisesti entinen isäntä on nauttinut yksinkertaisista asioista, kuten sikareista. Melko hämmästynyt olin, kun havannoin sikarirasian sisältävän ihka aitoja sikareita. Jaa-a, mihinkähän noitakin voisi käyttää?

Keittiöstä löytyi maitopurkille pidike, vanhanaikainen "puukotelo". Otin sen käyttöön, samoin kuin muitakin keittiövälineitä. Mukava oli, kun keittiöön oli jätetty erinomainen valurautainen paistinpannu, pieni kastikekattila ja monta puista keittiövälinettä, samoin kuin muutamia haarukoita ja lusikoita. Kaupunkitalossa olisin varmaan heittänyt pois haljenneen posliinilautasen, mutta torpassa se tuntui ihan sopivalta astialta ruokailuun. Kun nurkat ovat vähän vinksallaan, ikkunoista puuttuu laseja ja lattiat kallellaan mihin sattuu, ei enää välitä jokaisesta muustakaan yksityiskohdasta. Ne oikeasti tärkeät asiat muuttuvat tärkeimmiksi eli lämpö, ruoka ja vaatteet päällä. Torpalla onkin helpompi nauttia elämästä ja rentoutua, kun pikkuasiat eivät stressaa eikä jokaisen asian tarvitse olla ihan prikulleen täydellinen, vaan hiukan risainen ja kulunutkin kelpaa, kunhan ajaa asiansa. Ja niinhän se haljennut lautanen teki: puuro kesti lautasella, lämpeni hyvin nykyaikaisessa mikrossa ja täytti vatsan.

Viikonloppu kului suurimmalta osalta lämmitysasioiden parissa puuhaillessa. Talon edestä kaatui ensimmäinen koivu, ne on tarkoitus kaikki kaataa talven aikana. Koivu muuttui rungonpätkiksi, mikä aiheutti puunhakkaamisurakan. Innolla hakkasin kirveellä pöllejä, tosin jouduin toteamaan omat rajanikin. Ei ole minusta tai pienestä kirveestäni halkaisemaan paksua pölliä, joten tyydyin puun ohuempaan osaan ja haloin latvapuolesta pätkittyjä pöllejä. Kivasti niitä kertyi, ensi kerran halot on valmiiksi hakattu. Kärräsimme puukasalta tuvalle halkoja ja laitoimme niitä kuivamaan takan jälkilämpöön. Ei noissa ehkä tänä talvena lämpöarvo ole niin huikeita kuin myöhemmin vuoden kuivaneissa haloissa, mutta varmasti lämmittävät eivätkä rasita kukkaroakaan.

Kotiin kaupunkiin ei olisi tehnyt mieli palata. Haikein mielin suljin oven ja valo pihasta sammutettiin odottamaan seuraavaa kertaa. Kotimatkalla ideoitiin tuvalle ja koko tilalle nimeä. Lohkottaessahan tila ristittäisiin. Paljon ideoita oli, mutta lopulta voiton vei Kamila. Etunimistä ideoitu yhdistelmä, joka viehätti taustansa vuoksi. Googlaamalla selvitin, mitä kami tarkoittaa. Se on jonkinlainen henki tai sellainen, japanilaisissa uskomuksissa. Vanhoilla paikoillahan on oma henkensä ja jättimäinen kuusi henkii omaa voimaansa, joten sen on varmastikin oltava kami, samoin kuin koko paikan. Nimeksi siis tulee Kamila.